Finlandia-palkinto 2018

Kuka voittaa Finlandia-palkinto 2018?

Unibet

Finlandia-palkinto

Finlandia-palkinto on tunnetuin suomalainen kirjallisuuspalkinto, joka ensi kerran jaettiin jo vuonna 1984. Finlandia-palkinnon jakaa Suomen Kirjasäätiö joka vuosi jollekin ansiokkaalle romaanille.

Finlandia-palkinnon valinta

Finlandia-palkinnon ehdokkaat karsitaan lukuisasta joukosta Suomen Kirjasäätiön asettaman kolmijäsenisen valintalautakunnan avulla. Valintalautakunnan jäsenet valitaan joka vuosi.  Valintalautakunta nimeää vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta Finlandia-palkinnon saajaksi sekä myös sen henkilön, jolla on kunnia valita voittaja näistä ehdokkaista. Finlandia-palkinnon alkuaikoina kaunokirjallisuuden lisäksi myös tietokirjallisuus saattoi osallistua kilpailuun. Vuonna 1989 kilpailua kuitenkin muutettiin niin, että tietokirjat saivat oman palkintonsa, Tieto-Finlandian, joka jaetaan ansiokkaalle suomalaiselle tieto- tai oppikirjalle. Vuodesta 1993 alkaen kaunokirjallisten teosten joukkoa rajattiin niin, että Finlandia-palkinnon on voinut saada vain romaani. Finlandia-palkintojen joukkoon tuli vuonna 1997 Finlandia Junior, joka on tarkoitettu ansiokkaille suomalaisille lasten- tai nuortenkirjailijalle.

Finlandia-palkinnon, kuten myös Tieto-Finlandian sekä Finlandia-Juniorin, arvo on 30 000 euroa. Palkinto summan kirjailija saa valtiovarainministeriön päätöksellä verottomasti. Palkinnosta voi kilpailla myös muut kuin pelkästään Suomen kansalaiset. Sääntöjä muutettiin vuonna 2010 niin, että kirjoittajan kansalaisuus ei enää vaikuta ehdokkuuteen.

Finlandia-palkintoihin kuuluu myös vuosittain jaettava Pikku-Finlandia, jonka saa abiturienttien ja keskiasteiden oppilaitosten päättöluokkien oppilaiden kirjoituskilpailun voittaja. Pikku-Finlandia voittaja saa 800 euroa ansiokkaasta kirjallisuusesseestään.

Finlandia-palkinnon merkitys

Finlandia-palkinto on merkittävä saavutus ja sen voittaminen tarkoittaa myös paljon julkisuutta ja tunnettavuutta kirjailijalle. Usein Finlandia-palkinnon voittajien ja ehdokkaidenkin kirjat nousevat ostetuimpien ja luetuimpien kirjojen joukkoon heti julkistuksen jälkeen. Tunnettuihin Finlandia-palkinnon saamiin teoksiin kuuluvat mm. Sofi Oksasen Puhdistus, Kari Hotakaisen Juoksuhaudan tie, Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi sekä monet muut romaanit, joista on ajan saatossa tullut jo klassikoita.

Finlandia-palkinnon saajaksi voi pyrkiä lähettämällä romaanin Suomen Kirjasäätiölle ja maksamalla 85 euron osallistumismaksun. Tänä vuonna Finlandia-palkinnon voittaja julkaistaan 29.11.2017 ja raadin asettamien ehdokkaiden joukosta lopullisen valinnan tekee ministeri ja ihmisoikeuksien puolustaja Elisabeth Rehn. Tänä syksynä on tulossa useita tunnettujen suomalaisten kirjailijoiden romaaneja, joista varmaan ainakin osa päätyy palkintoehdokkaiksi. Syksyllä uudet romaanit julkaisevat mm. Kjell Westö, Rosa Liksom, Tuomas Kyrö sekä Leena Lehtolainen.