Yleisurheilun EM-kisat 2018

Urheilullinen kesä on edessä, sillä FIFA:n jalkapallonMM-kisat ja yleisurheilun EM-kisat järjestetään. Tänä vuonna yleisurheilun EM-kisat pidetään Berliinissä Saksassa ja Glasgow’ssa Skotlannissa. Yhteensä kisoissa kilpaillaan seitsemässä eri urheilulajissa, joista perinteinen yleisurheilu kilpaillaan Saksassa ja pyöräily, golf, soutu, voimistelu, vesilajit sekä thriathlon kilpaillaan Skotlannissa. Kisat alkavat 2. elokuuta ja päättyvät 12. elokuuta. Yleisurheilu järjestetään 7-12. elokuuta. Nämä kisat eivät kuitenkaan ole täysin verrattavissa aiempiin kisoihin, sillä tämän vuoden yleisurheilun EM-kisoissa kisataan seitsemässä eri lajissa. Tätä ei ole koskaan tehty aiemmin EM-kisoissa ja siksi kisoja mainostetaan nimellä “Das Sport Festival” eli urheilufestivaali. Seitsemässä urheilulajissa on 48 eri lajia, joka tekee kisoista “verrattoman monipuoliset” Frank Kowalskin mukaan (2018 Berliinin kisojen johtaja). Kisojen monipuolisuus tulee nostanee katsojamääriä ennennäkemättömiin numeroihin.

Berliinissä yleisurheilu järjestetään kuuluisalla Olympiastadionilla (katso kuva yläpuolella) ja maantiejuoksu sekä kävely järjestetään Berliinin kaupungin kaduilla. Glasgow’ssa kisataan kaikissa muissa lajeissa lukuisilla stadioneilla ja kisapaikoilla. Kisoihin tulee yli 1500 urheilijaa 51:stä eri maajoukkueista. Näiden 1500 urheilijan joukossa on MM-, EM- ja olympiavoittajia, mikä tekee kisoista todella kiinnostavaa katsottavaa. Muun muassa saksalainen kiekonheittäjä Robert Harting, saksalainen moniottelija Carolin Schäfer, brittiläinen kestävyysjuoksija Mohamed Farah, saksalainen keihäänheiton Olympiamestari Thomas Röhler, nuori saksalainen keihäänheittäjä Johannes Vetter, ranskalainen seiväshyppääjä Renaud Lavillenie, italialainen korkeushyppääjä Gianmarco Tamberi, hollantilainen pikajuoksija Dafne Schipper (100 metrin voittaja 2016 Amsterdamin EM-kisoissa) ja monet muut urheilijat tulevat näyttämään taitonsa näissä upeissa kisoissa. Iso-Britannian joukkueelta odotetaan jonkinlaista tulosta näistä kisoista ja myös Saksan joukkue on yksi ennakkosuosikeista etenkin heidän kisatessaan omalla kotistadionillaan. Suomikin ottaa osaa näihin kisoihin ja maajoukkueellamme on mahdollisuus tuoda mukaan muun muassa keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen sekä monia muita lahjakkaita yleisurheilijoita.

Sinäkin voit mennä kokemaan tätä ikimuistoista ja historiallista tapahtumaa. Berliiniin ja Glasgowiin menee suoria lentoja lähestulko kaikkialta Euroopasta. Helsinki-Vantaalta menee lentoja Edinburghiin suoraan, muuta Glasgowiin menevät joutuvat tekemään välilaskun. Samalla voit tutustua näihin upeisiin kaupunkeihin.

Kummastakin kaupungista on helppoa löytää majoitusta pienistä hotelleista luksushotelleihin ja vuokrattaviin asuntoihin esimerkiksi AirBnb:n kautta. Myöskin stadionit ja kisapaikat ovat helposti saavutettavia joko kävellen, pyöräillen tai julkisilla mennen. Nämä kisat tulevat varmasti olemaan budjetillesi sopivia, sillä lippujen hinnat tulevat olemaan 10-60 euron hintaisia riippuen tietysti tapahtumasta, istumapaikoista, jne. Saatavilla on myös perhelippuja sekä monenlaisia erilaisia lippuja, joilla pääset eri tapahtumiin yhden lipun kanssa. Lippuja saa, kun käyt EM-kisojen virallisella sivustolla (https://europeanchampionships.com/tickets.aspx). Voit myös saada lippuja muilta lipuntarjoajilta, mutta ne ovat yleensä jonkin verran kalliimpia. Tämä urheilutapahtuma tulee olemaan mahtava ja suosittelen suuresti, että kävisit siellä. Sen kun matkustat jompaankumpaan näistä ihanista kaupungeista ja menet seuraamaan näitä upeita kisoja, kannustamaan maajoukkuettamme voittoon tai muuten vain kokemaan urheilukulttuuria Saksassa ja Skotlannissa!

Euroopan yleisurheilulajin 2018 kertoimet sijaitsevat englantilainen sivusto.


Copa América 2019